Kroatia ryhtyy toimiin maan rahapeliongelmaa vastaan
  • Kroatia ei ole muuttanut uhkapelilakiaan sitten vuoden 2015
  • Peliriippuvuus on noussut räjähdysmäisesti viime aikoina Kroatiassa 
  • Uudet lakiuudistukset auttaisivat kitkemään moniulotteisesti maan uhkapeliongelmia

Kroatian pääministeri Andrej Plenković on ilmoittanut, että maan uhkapelilakiin on tulossa muutoksia. Muutoksilla pyritään ennen kaikkea vähentämään Krotian vaikeuksia uhkapeliriippuvuuksien kanssa.  

Rahapeliongelmat ovat olleet viime aikoina nousussa Kroatiassa ja tutkimusten mukaan maassa on tällä hetkellä peräti 40 000 ongelmapelaajaa, jota voidaan pitää merkittävä lukuna Kroatian asukaslukuun suhteutettuna. Kroatia pyrkii suojelemaan tällä hetkellä erityisesti alaikäisiä ja maan nuorempaa sukupolvea uhkapeliongelmilta uusilla lakiehdotuksilla.  

Maan oppositio onkin kritisoinut laajasti Kroatian hallituksen kykyä puuttua laajaan rahapeliongelmaan. Kroatia ei ole sitten vuoden 2015 jälkeen säännellyt uhkapelilakiaan, vaikka aiheen ympärillä on ollut laajasti keskustelua maan parlamentissa. Muutoksia ei kuitenkaan olla vielä aiemmin ryhdytty tekemään, kuin vasta nyt. 

Yhtenä suurimpana tekijänä uhkapeliongelman nousuun Kroatian pääministeri Plenković näkee digitalisaation kasvun vedonlyöntialalla, jonka turvin muun muassa tarjontaa löytyy huomattavasti enemmän nettikasinoille. 

Kroatian ratkaisut ongelman kitkemiseksi

Kroatia pyrkii vähentämään maan uhkapeliongelmia monipuolisesti, vedonlyöntitoimija Sigma kertoo artikkelissaan. Kroatian demokraattinen liitto yhdessä Plenkovićin kanssa haluavat keskittyä useaan eri osa-alueeseen uudessa lakiesityksessä.

Maa pyrkii muun muassa tiukentamaan huomattavasti mainontaa koskien vedonlyöntiä. Lakiesityksessä nostetaan esille vedonlyöntiin liittyvien mainosten totaali kieltämisen julkisissa paikoissa ja lehdissä. Myös esimerkiksi radiossa ja televisiossa vedonlyöntiä ei saisi markkinoida lainkaan kello 6.00-23.00 välisenä aikana. 

Markkinoinnin lisäksi lakiesityksessä tehostetaan vedonlyöntioperaattoreiden valvontaa. Vedonlyöntioperaattoireiden tulee parantaa asiakkaiden tunnistautumisprosessia, jotta alaikäiset pelaajat eivät pääsisi enää yhtä helposti pelaamaan vedonlyöntipelejä. Kroatia kertoo puuttuvansa entistä tehokkaammin vedonlyöntioperaattoreiden epäkohtiin, ja se aikoo poistaa markkinoilta suoraviivaisesti toimijat, jotka eivät pysty toimimaan vedonlyöntilisenssin sääntöjen puitteissa. 

Lue lisää kasinouutisia:

Kirjoittaja
Olli
Junior Sisällöntuottaja
Olli omaa monipuolisen kokemuksen iGaming -alalta, jota hän tällä hetkellä jalostaa sisällöntuottajan roolissa Suomicasinon tiimissä. Hänen missionsa on tuottaa laadukasta ja arvokasta sisältöä, joka palvelee Suomicasinon käyttäjiä parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen vahvuuksia ovat kyky tuottaa monipuolista sisältöä mukaansatempaavalla sekä informatiivisellä tyylillä. Ollia kiehtoo erityisesti iGaming -alassa sen dynaamisuus ja jatkuva kehittyminen. Kasinopelien lisäksi Olli tykkää viettää aikaa myös urheiluvedonlyönnin parissa, joista molemmista häneltä löytyy jo lähes kuuden vuoden kokemus.

Valitsemasi kasinot poistetaan vertailusta

Oletko varma?